Trivore - paras tapa

 

Olemme erityisesti painottuneet ICT-alan infrastruktuuripalveluihin. Huolehdimme siitä, että asiakkaamme peruspalvelut, taustajärjestelmät ja tietoliikenne toimivat sovitulla tavalla. Tiedostamme asiakkaidemme liiketoiminnan kannalta kriittiset palvelut ja osaamme priorisoida toimintamme sen mukaisesti. Voisikin sanoa, että olemme oman alamme putkimiehiä - toimimme taustalla, mutta huomaamattomasti. Trivoren ansiosta asiakkaiden ICT-infrastruktuuri pelaa.

Pitkät asiakassuhteemme todistavat toimintafilosofiamme pätevyyden: useassa tapauksessa asiakaamme on meille pikemminkin yhteistyökumppani, sillä osallistumme osaltamme heidän liiketoimintansa kehittämiseen.

Pitkä kokemus takaa osaamisen


Trivore on vuonna 2000 perustettu toimivan johdon omistama ICT-alan (Information and Communication Technology) yritys. Huolimatta lyhyestä virkaiästämme toiminnallamme on pitkä historia, ja vanhimmat asiakkaamme ovat 1980-luvun loppupuolelta. Vuonna 1989 nykyisen Trivoren toimitusjohtaja Kari Mattsson perusti IT-konsultointia harjoittaneen PikoSoftin. Toiminnan jatkuvasti kasvettua yrityksen laajentaminen tuli ajankohtaiseksi. Näin vuosituhannen vaihteessa syntyi Trivore.

Arvot


Trivoren filosofiana on tukea asiakaidensa liiketoimintaa siten, että yhteistyö kanssamme mahdollistaa asiakkaillemme parhaan tavan hyödyntää informaatioteknologiaa. Tämä tarkoittaa mahdollisimman tehokasta ja monipuolista koeteltujen ICT-teknologioiden hyödyntämistä. Joskus on myös tarve tehdä asiat hieman eri tavalla kuin ennen. Me olemme valmiita myös siihen!