Perinteinen identiteetinhallinta lähtee yksinkertaisesta oletuksesta: yksi henkilö, yksi identiteetti, yksi joukko käyttöoikeuksia. Monissa organisaatioissa tämä oletus ei enää pidä paikkansa.
Yksi henkilö, useita sopimussuhteita
Terveydenhuollossa tilanne on arkipäivää. Sama sairaanhoitaja voi olla sairaalan omaan henkilöstöön kuuluva työntekijä, henkilöstövuokrausyrityksen kautta työskentelevä vuokratyöntekijä ja itsenäinen ammatinharjoittaja — eri aikoina tai jopa samanaikaisesti eri yksiköissä. Jokaiseen rooliin liittyy eri sopimussuhde, eri vastuut ja eri oikeudet potilastietoihin ja järjestelmiin.
Sama ilmiö esiintyy muuallakin: konsultteja, alihankkijoita ja projektihenkilöstöä on yhä enemmän organisaatioissa, joissa henkilöstörakenne on muuttunut pysyvästi monimutkaisemmaksi.
Miksi perinteinen IAM ei riitä
Perinteiset identiteetinhallintajärjestelmät on rakennettu hallitsemaan yhtä identiteettiä per henkilö. Roolipohjainen pääsynhallinta (RBAC) mahdollistaa erilaisia oikeusprofiileja, mutta se lähtee edelleen siitä, että henkilöllä on yksi identiteetti, johon oikeudet kiinnitetään.
Tämä ei ratkaise monisopimustilannetta. Jos sairaanhoitajalla on samanaikaisesti kaksi eri sopimussuhdetta samaan organisaatioon, hänen oikeutensa eivät riipu siitä, kuka hän on — vaan siitä, missä roolissa hän kullakin hetkellä toimii. Väärät oikeudet väärässä roolissa eivät ole vain hallinnollinen ongelma. Terveydenhuollossa ne voivat olla tietosuojariski, josta seuraa vakavia oikeudellisia seurauksia.
Monisopimushallinta tarkoittaa useita identiteettejä
Ratkaisuna on hallita kutakin sopimussuhdetta erillisenä identiteettinä. Sama henkilö voi siis esiintyä järjestelmässä useampana identiteettinä, joilla on omat oikeusprofiilinsä, omat lokitietonsa ja oma elinkaarensa.
Identiteetit linkitetään yhteiseen ankkuriin — Suomessa käytännössä henkilötunnukseen — jotta järjestelmä tietää, että kyseessä on sama fyysinen henkilö. Ankkuri mahdollistaa kokonaiskuvan ylläpitämisen: organisaatio näkee, kuinka monessa roolissa henkilö toimii ja mitä oikeuksia kuhunkin rooliin liittyy. Silti jokainen identiteetti on toiminnallisesti itsenäinen.
Tämä on olennainen ero pelkkään roolipohjaiseen hallintaan: oikeudet eivät seuraa henkilöä vaan sopimussuhdetta.
Vaatimustenmukaisuus monisopimusympäristössä
GDPR ja terveydenhuollon erityislainsäädäntö edellyttävät, että potilas- ja henkilötietoihin pääsy on dokumentoitu tarkasti. Monisopimusympäristössä tämä vaatimus on erityisen haastava, jos järjestelmä ei erota, missä roolissa henkilö kulloinkin toimi.
Kun jokainen sopimussuhde on oma identiteettinsä, auditointi yksinkertaistuu: lokitieto kertoo paitsi kuka teki mitä, myös missä roolissa ja minkä sopimuksen nojalla. Tämä on taso, johon perinteinen yksi-identiteetti-per-henkilö -malli ei yllä.
Julkisen sektorin organisaatioille tiedonhallintalaki (906/2019) lisää omat vaatimuksensa tietojen käsittelyn hallintaan ja dokumentointiin. Monisopimusympäristössä lain vaatimusten täyttäminen edellyttää, että järjestelmä pystyy erottamaan eri sopimussuhteisiin liittyvät oikeudet toisistaan selkeästi.
Käytännön kysymyksiä johdon agendalle
Monisopimushallinta ei ole vain IT-arkkitehtuurikysymys. Se on organisaation kannalta strateginen valinta siitä, miten henkilöstörakenteiden monimutkaisuus hallitaan tietoturvallisesti ja vaatimusten mukaisesti.
Muutama kysymys, joita kannattaa pohtia:
Kuinka monta henkilöä organisaatiossanne toimii samanaikaisesti useammassa kuin yhdessä roolissa? Pystyykö nykyinen IAM-järjestelmänne erottamaan nämä roolit toisistaan identiteettitasolla? Ja jos henkilön yksi sopimussuhde päättyy, poistuvatko siihen liittyvät oikeudet automaattisesti — vai kaikki hänen oikeutensa?
Jos näihin kysymyksiin on vaikea vastata, monisopimushallinnan kehittäminen on todennäköisesti ajankohtainen asia.