Skip to content

Trivoren vuosi 2023 pähkinänkuoressa

Uutiset 28/12/2023
Jaa

Vuosi 2023 on ollut Trivorella suurten muutosten vuosi. Keväällä Trivoren perustaja Kari Mattsson päätti astua syrjään pestistään toimitusjohtajana. Uutena toimitusjohtajana Trivorea alkoi luotsata hommassa jo konkarin kannukset hankkinut Veli-Pekka Vähälummukka. Tässä blogitekstissä Vähälummukka kertaa ensimmäisen Trivore-vuotensa tunnelmia ja antaa hieman vihjettä myös tulevasta.


Vähälummukka alkoi sovitella Trivoren paitaa päälleen jo helmi-maaliskuun taitteessa. Kun alkututustumiset oli hoidettu, hän astui virallisesti toimitusjohtajan rooliin huhtikuussa. Samalla alkoi Trivoren laajempi organisaatiomuutos.

”Hurjaan muutostilanteeseen tuli hypättyä mukaan keväällä. Paljon on tässä välissä ehtinyt tapahtua ja paljon on tehty”, Vähälummukka toteaa aloituksestaan Trivorella. ”Nyt loppuvuotta kohti meno alkaa ainakin organisaatiomuutoksen saralla onneksi seestymään.”

Vähälummukka kuvaa kevään jälkeen tehtyjä muutoksia organisaatiossa valtaviksi mutta pakollisiksi. Organisaatiomuutokseen kuului muun muassa se, että Trivoren hallitusta laajennettiin ja IT-alan sarjayrittäjä Mika Marjalaakso astui remmiin puheenjohtajana. Trivorella myös selkeytettiin tiimirajoja ja nimettiin neljä uutta esihenkilöä, jotka vastaavat uudelleen järjesteltyjen tiimien vetämisestä. Samalla on kehitetty täysin uudenlaista tuotetta – josta enemmän tuonnempana – sekä konesalimuuttoa.

”On ollut aikamoista haipakkaa”, Vähälummukka naurahtaa.

Tärkeintä tässä vuodessa: muutos

Kuluneen vuoden tärkein tavoite oli uusien rakenteiden ja prosessien luominen. Kolmessa vuodessa yritys on kasvanut kymmenen hengen yrittäjävetoisesta putiikista yli 30 trivorelaisen joukoksi, mikä tuo mukanaan tarpeen uusille toimintamalleille. Samalla edistettiin Trivoren strategista muutosta: Trivore on yli 20 vuotta toiminut ensisijaisesti konsulttitalona, mutta jatkossa tekemistä laajennetaan yhä enemmän tuotetalon suuntaan.

Suuria tavoitteita ei aina saavuteta kertarykäisyllä, ja Vähälummukka toteaakin myös pomppuja olleen matkassa.

”Edelleen organisaatio hakee muotoaan. Rakenne on selkeä, mutta toimintatavoissa ja prosesseissa on vielä tekemistä. Mutta ottaen huomioon muutoksen suuruuden ja sen, miten kauan tällaiset muutokset yleensä vievät, niin nopeasti olemme asioissa edenneet”, hän sanoo.

Trivorelaisille on ollut myös kunnia-asia, että kuluneen vuoden myllerrykset eivät ole laskeneet tekemisen tahtia tai asiakaskokemusta. Jatkossa muutoksilla tavoitellaan entistä parempaa laatua, Vähälummukka toteaa.

”Tulevaisuudessa muutokset tulevat näkymään myös nykyisille asiakkaille entistäkin särmempänä ja tasalaatuisempana tekemisenä.”

Vuoden huiput ja haasteet

Kun kysytään vuoden kohokohtia, Vähälummukka joutuu hetken miettimään. Vuosi on ollut niin tapahtumarikas, ettei siinä ole paljon ehtinyt pysähtyä ihastelemaan aikaansaannoksia. Ensimmäiseksi kohokohdaksi Vähälummukka haluaa kuitenkin nostaa uudet vastuunkantajat tiimien vetämisessä.

”Oli hienoa, että meiltä löydettiin täydelliset henkilöt näihin esihenkilöpesteihin talon sisältä. Tämä pehmensi muutosta, sillä he tunsivat talon ja trivorelaiset jo valmiiksi. Kukaan heistä ei ollut aiemmin toiminut vastaavassa roolissa, ja olen ollut hyvin vaikuttunut siitä, miten he ovat tarttuneet tähän hommaan. Koen, että tiimien vetäjien valinnoissa tehtiin täydet napakympit.”

Vaikka uudet esihenkilöt löytyivät talon sisältä, tämä ei tarkoita, etteikö joukkoon olisi liittynyt paljon myös aivan uusia kasvoja. Vuoden toiseksi kohokohdaksi Vähälummukka haluaakin nostaa onnistuneet rekrytointikampanjat ja kasvaneen kiinnostuksen Trivorea kohtaan työnantajana.

”Meillä on ollut tänä vuonna paljon rekryjä, joiden kautta olemme saaneet taloon loistavia uusia tekijöitä. Kun katsomme tämän vuoden hakemusten määrää, on helppo huomata, että Trivoren kiinnostavuus työpaikkana on kasvanut huimasti. Tästä voimme olla ylpeitä”, Vähälummukka kertoo.

Lisäksi vuoden ehdottomiin kohokohtiin on kuulunut uuden tuotteen kehitys, joka huipentuu seuraavana vuonna. Luvassa on jotain täysin uudenlaista, Vähälummukan sanoin maailmanluokan tuote. Hienojen saavutusten tie ei aina ole helpoin, ja muutosta on paahdettu ison työkuorman ja suorituspaineiden alla.

”Tekemistä on välillä ollut niin paljon, että ei ole ollut aikaa vilkuilla sivuille. Meillä on porukka antanut uskomattoman työpanoksen tähän, ja olen siitä hyvin kiitollinen”, Vähälummukka kertoo. ”On ollut hienoa seurata tuotekehitystiimin ponnisteluja. Olemme ottaneet suuria harppauksia tuotekehityksessä nopealla aikataululla. Tuloksista olemme kaikki hyvin innoissamme.”

Kasvua monella saralla

Viime vuodet ovat olleet Trivorella kasvun vuosia henkilöstömäärässä sekä liikevaihdollisesti. Toissa vuonna Trivore ylitti ensimmäistä kertaa kahden miljoonan euron liikevaihdon. Tänä vuonna Trivorella päätettiin, että kasvua ei tavoitella liikevaihtomielessä: kaikki paukut haluttiin laittaa tuotekehitykseen. Vuonna 2023 kasvu näkyikin ennen kaikkea uudessa osaamisessa sekä alkuvuodesta 2024 lanseerattavassa uuden sukupolven tuotteessa. Tämän uuden tuotteen lanseeraus ja lentoon saattaminen ovatkin tulevan vuoden tärkeimmät tavoitteet.

”Vuonna 2023 olemme panostaneet ennen kaikkea omaehtoiseen tuotekehitykseen vaarantamatta kuitenkaan olemassa olevien asiakkaiden palveluita”, Vähälummukka toteaa. ”Olemme ensi vuoden lanseerauksesta hyvin innoissamme – tuskin maltamme odottaa, että pääsemme kertomaan tästä enemmän. Tämä ei olisi ollut mahdollista, ellemme olisi keskittäneet tekemistämme niin vahvasti entistä laadukkaampaan ohjelmisto- ja tuotekehitykseen tänä vuonna.”

Tuotekehitystä ei unohdeta seuraavanakaan vuonna, mutta tarkoitus on palata myös taloudellisen kasvun polulle, Vähälummukka toteaa. Lisäksi tekijäporukka on kasvanut läpi tämän vuoden, ja tulee jatkamaan kasvuaan myös tulevaisuudessa. Vaikka trivorelaisten joukko on kasvanut nopeasti, tämä ei ole muuttanut Trivoren tiivistä ryhmähenkeä.

”Uutena taloon tullessa yllätyin positiivisesti siitä, miten hyvin yhteen liimaantunut trivorelaisten porukka onkaan”, Vähälummukkakin kiittelee.

Vuosi 2024 näyttää siis jännittävältä monien muutosten ja kehityksen huipentumalta. Vähälummukan suurimmat uuden vuoden toiveet liittyvät siihen, että uusi tuote saataisiin mahdollisimman hyvin ihmisten tietoisuuteen ja saataville. Usko tuotteeseen on kova. Lisäksi ensi vuoden tärkeä tavoite on hänen mukaansa taata tekijöille entistä parempi työrauha.

”Uusien prosessien avulla tekemisestä saadaan pitkäjänteisesti ennustettavaa. Luottavaisin mielin olemme tulevaan vuoteen astumassa.”



Jaa